Finrauta Oy

Lehtijuttu: ”Rautainen ammattilainen”

Finrauta Oy – Rautainen ammattilainen

Metallin parissa koko ikänsä töitä tehnyt Pentti Piispanen on rautainen ammattilainen Finrauta Oy:n toiminnan takana. Jyväskylässä suunnittelu- ja johtotehtävis- sä työskennelleen metallimiehen tie toi takaisin kotikonnuille Kannuksen ja Keuruun kautta. Nykyisin Kannonjärvellä asuva Piispanen perusti Finraudan kaksi vuotta sitten. Toimitilat ovat puolentoista vuoden ajan sijainneet Rajalan teollisuusalueella Saratiellä, Finnrotor Oy:n viereisessä hallissa.
– Olihan se huonoin mahdollinen aika ryhtyä metallialan yrittä- jäksi, toteaa Piispanen muistelles- saan yrityksen alkutaipaletta taantuman kourissa.
– Yritystoiminnan uskalsin kuitenkin käynnistää, sillä valmiita tilauksia oli yritykselle jo olemassa. Tein realistiset suunnitelmat, ja nyt taantuman hellitettyä kesän korvalla kasvunäköalat ovat jo varsin mainiot. Koko ajan näyttää paremmalta.

Venäjältä pellettiä, pienosia ja metallia

Finrauta Oy suuntaa toimintaansa metallin myyntiin. Tällä hetkellä firmassa tehdään myös metallin alihankintaosia, koneistusta ”kämmentä pienempiin kappaleisiin”. Asiakkaina ovat keskisuuret ja suuret yritykset. – Monenlaista nippeliä tehdään, Piispanen toteaa.

Yrityksen toimitiloja järjestel- lään parhaillaan uuteen uskoon. Metallin raaka-aineen tuonti Venäjältä on alkamassa näinä päivinä. Yrityksellä on toimivat suhteet naapurimaahan, josta Finrauta tuo myyntiin pellettiä sekä erilaisia metallista tehtyjä pienosia. – Pelletti käy kaupaksi koko Keski-Suomen alueella. Suursäkkien lisäksi meillä on myynnissä myös helpommin käsiteltäviä piensäkkejä, kertoo Piispanen. Jatkossa yrityksen on mahdollista tehdä myös pelletin puhallusta. – Yrittäjyys vaatii alkuvaiheessa hurjasti työtunteja. Ja asioiden hoitoa riittää laidasta laitaan. Kesällä sain kuitenkin pidettyä pari viikkoa lomaa, aina muutaman päivä kerrallaan.

– Anna-Maija Koskenlahti / Saarijärveläinen / 10.11.2010